Fasciat

Faciamanipulaatiossa käsitellään kehoon ongelmia aiheuttavia kohtia lihaskalvotekniikalla.

Lihaskalvokäsittelyt

Pinnallisen lihaskalvon eli fascian käsittely on nopea ja tehokas hoitomuoto saada helpotusta esimerkiksi lihasten kramppaamiseen, plantaarifasciittiin, niska- ja selkäjumiin, päänsärkyyn. Pinnallisten lihaskalvojen käsittelyssä käytetään leveämpiä ja liuttavampia hoito-otteita kuin fasciamanipulaatiossa. Käsittely tuntuu tehokkaalle.

Useat asiakkaani ovat saaneet avun pitkäaikaisiin vaivoihinsa.  Lihaskalvokäsittelyyn liittyy aina fysioterapiatutkimus, jonka auttaa minua fysioterapeuttina kohdentamaan hoidon mahdollisimman tehokkaasti. 

Olen kouluttautunut tähän tekniikkaan maailmanlaajuisesti tunnustettujen suomalaisten tutkijoiden ja fysioterapeuttien Tuulia Luomalan ja Mika Pihlmanin kursseilla.

Fasciamanipulaatio © (Stecco) faskiakäsittely

Fasciamanipulaatio© on tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin kehitetty lihaskalvojen käsittelyn hoitomuoto, jossa keskitytään syvään faskiaan eli lihaskalvoon. Fasciamanipulaatiomenetelmään kuuluu tarkka alkuhaastattelu, jonka pohjalta hoidossa edetään. Perusajatuksena on kartoittaa kehon toimintaa haittaavat lihaskalvon koordinaatiopisteet ja tunnistaa tarkka paikallinen sidekudosalue, joka liittyy rajoittuneeseen liikkeeseen. Manipuloimalla tätä tiukkaa aluetta palautetaan liikkeen laajuus ja kivuttomuus.

Faskia eli sidekudos on merkittävä rakenne toiminnan ja liikkumisen kannalta, sillä se on aina mukana liikkeen kontrollissa ja suorittamisessa. Fasciamanipulaatio hoidon tavoitteena on faskian eli sidekudoksen toiminnan normalisointi, jonka ansiosta liike palautuu normaaliksi ja ylikuormittunut tai kipeytynyt rakenne pääsee paranemaan.

Faskiamanipulaatio® Stecco on italialaisen fysioterapeutin, Luigi Steccon kehittämä menetelmä, joka on 40 vuoden tutkimuksen ja kliinisen työn tulos. Se perustuu lihasten, syvän sidekudoksen ja sen osatekijöiden väliseen toiminnalliseen suhteeseen.